|
|||
Mikä se sellaane fretti ?Fretti on näätäeläimiin kuuluva lihansyöjä. Fretti ei siis ole jyrsijä. Fretti painaa n.0.5-3.0 kg urosten ollessa noin kaksi kertaa naaraan kokoisia. Kuinka vanhaksi fretti elää?Frettien keskimääräinen elinikä on 6-8 vuotta. Haiseeko fretti?Freteillä on oma ominaistuoksu, jota voi luonnehtia ”myskimäiseksi”. Leikkaamattomat fretit, etenkin urokset, voivat haista todella voimakkaalta, varsinkin kiima-aikana. Pureeko fretti?Terve, hyvin koulutettu fretti ei pure. Kuten kaikille lemmikeille, myös freteille tulee pentuna opettaa, mikä on hyvää käytöstä. Fretit leikkivät keskenään aika rajusti ja aina fretti ei tunnu ymmärtävän, että ihmistä ei sovi purra niin kovaa kuin lajitoveria. Kuinka älykäs fretti on?Fretti on älykäs lemmikki. Uteliaana eläimenä fretti tutkii kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat. Fretit myös kiipeilevät kohtuu hyvin, mutta alastulo ei aina käy yhtä näppärästi. Fretit myös rakastavat tavaroiden piilottamista, esim. avaimia ja kaukosäätimiä. Kannattaakin siis varmistaa, että kaikki tavarat ovat turvallisessa paikassa fretin ulottumattomissa. Onko fretti yö eläin?Ei. Fretit kyllä nukkuvat paljon, n. 16 h vrk, mutta ne puuhailevat paljon hämärän aikaan aamuisin ja iltaisin. Fretti sopeutuu helposti omistajan rytmiin, silloin kun ketään ei ole kotona ja mitään ei tapahdu, fretti todennäköisesti nukkuu. Onko fretti häkkieläin?Fretti ei ole häkkieläin, vaan tarvitsee paljon tilaa, aikaa ja virikkeitä. Useimmilla omistajilla on oma huone fretille, joka on frettiturvallinen. Fretit ovat todella uteliaita ja pääsevät helposti paikkoihin, missä voivat satuttaa itsensä. Kaikki kolot tulee tukkia ja varmistaa ettei eläin pääse kiipeämään paikkoihin mistä se voi tippua ja satuttaa itsensä. Frettejä on kuollut mm. pesukoneisiin, hellan taakse (sähköisku) ja sohvan tai sängyn jousistoon. Muista aina katsoa mihin istut ja astut! Allekirjoita adressi fretin eläinkauppamyyntiä vastaan. |
|||